Millog-yhtiöt työnantajana
Yritysten vapaaehtoisesti muodostaman Nolla tapaturmaa -foorumin tavoitteena on hyvien käytäntöjen levittäminen ja työturvallisuuden edistäminen vertaiskehityksen kautta.
Millogin Lievestuoreen yksikön johtaja Samuel Sivén on nimitetty Logistiikka-toimialan toimialajohtajaksi. Uudessa tehtävässään hän toimii Millogin johtoryhmän jäsenenä ja raportoi tehtävässään...
Tarjoamme jälleen tulevana kesänä kymmeniä kesätyöpaikkoja eri puolilla Suomea. Haku Suomen huikeimpaan kesäduuniin on auki 9.1.–5.2.2023.
Palvelusvuosimuistamiset ovat yksi tavoistamme kiittää henkilöstöämme arvokkaasta ja sitoutuneesta työstä yhtiöperheemme eteen.
Millogissa asiantuntijat voivat osallistua heille räätälöityyn valmennukseen, joka antaa eväitä muun muassa ajanhallintaan ja esiintymistaitoihin.
Jokainen esihenkilö Millogissa valmennetaan reilun johtamisen kulttuuriin. Vuonna 2022 Reijona -tunnetun valmennusohjelman suoritti 12. valmennusryhmä.
Eri toimialojen johtajien kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden löytää uusia näkökulmia ja käytäntöjä johtamiseen. Millogin esitys työhyvinvoinnin johtamisesta avasi jo toistamiseen antoisaa...
Kun voimme hyvin, meillä on parhaat eväät onnistua. Sen vuoksi satsaamme Millogilla erilaisiin etuihin, jotka tukevat henkilöstömme työkykyä ja hyvinvointia...
Millog tarjota ammattitaitoisille kunnossapidonosaajille monipuolisia työmahdollisuuksia sekä kouluttaa eri joukko-osastojen varusmiehiä kunnossapitotehtäviin. Puolustusvoimien strategisena kumppanina Millog palkitsee kunnossapidon tehtävissä ansioituneita...