Kokonaisvaltaista varastonhallintaa ja logistiikkaa
Millogin logistiikkapalvelut kattavat varastonhallinnan, tarvesuunnittelun, meklaripalvelut, turvallisen jälkikäsittelyn sekä varaston tasojen nostot.
Turvallinen varastointi on varautumisen kivijalka
Millog on kumppanisi turvalliseen logistiikkaan. Olemme erikoistuneet etenkin erityistä turvallisuutta vaativien materiaalien ja komponenttien varastointiin sekä varastonhallintaan. Olemme tietoturvallisten järjestelmien ja turvallisten tilojen asiantuntijoita ja varautuminen erilaisiin uhkiin, riskiskenaarioihin ja häiriötilanteisiin on toimintamme ytimessä.
Logistiikan peruspalvelujen lisäksi meillä on pitkä osaaminen esimerkiksi eri tilaturva- ja olosuhdevaatimusten mukaisesta varastoinnista. Voimme auttaa myös varastoinnin tarvesuunnittelussa ja valmiuskriittisten varastojen arvioinnissa. Kattava toimipisteverkostomme takaa, että saat laadukasta palvelua missä päin Suomea tahansa.
Olemme materiaalin turvallisen jälkikäsittelyn asiantuntijoita. Meklaripalvelujen lisäksi suoritamme esimerkiksi valvottuja hävityksiä, joiden avulla voit varmistua siitä, ettei arkaluontoinen tai salassa pidettävä materiaali päädy vääriin käsiin. Tietoturvallinen hävitysprosessimme sisältää riskiarviot, kuljetussuunnitelmat, valvotut kuljetukset, valvotun hävittämisen sekä tuhoamistodistuksen.
Kun varastosi on kunnossa…
- Tiedät, mitä varastossasi on – ja ei ole.
- Pystyt paremmin hyödyntämään varastotilasi, kun varasto on järjestetty järkevästi ja epäkurantti materiaali poistettu.
- Varastosi työturvallisuus paranee.
- Toimintasi sujuvoituu ja nopeutuu – aikaa ei tarvitse haaskata etsiskelyyn.
- Yrityksesi ja varastosi toimintavarmuus paranee.
Tutustu logistiikan ja varastoinnin palveluihimme
Varmuusvarastointi
Varmista varaosien ja laitteiden saatavuus kaikissa tilanteissa varmuusvarastoinnilla.
Varaston tehokkuuden parantaminen
Varastoinnin tason nosto ja optimointi tehostaa toimintaasi ja pienentää varastoon sidottua pääomaa.
Varaston nimikkeistön parantaminen
Nimikkeistämisellä yhtenäistetään tuotteiden termit läpi koko logistisen toiminnan.
Valvottu tuhoaminen
Valvottu tuhoaminen varmistaa, että salassa pidettävä materiaali hävitetään turvallisesti.
Miten voimme auttaa?
Soita meille, lähetä sähköpostia tai täytä oheinen lomake, niin suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva ratkaisu.