Yritysten vapaaehtoisesti muodostaman Nollis-foorumin tavoitteena on hyvien käytäntöjen levittäminen ja työturvallisuuden edistäminen vertaiskehityksen kautta.
Millogilla on jo vuosia tehty määrätietoista työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin kehittämistä. Tavoitteenamme on, että työntekijämme lähtevät terveinä kotiin. 6S -toimintamalli työympäristön organisoinnissa ja työmenetelmien standardoinnissa, työntekijöiden aktiivinen osallistuminen turvallisuuspoikkeamien havainnointiin ja toimintatapojen kehittämiseen sekä avoin viestintä sattuneista tapaturmista ovat vain muutamia esimerkkejä, joista työturvallisuuskulttuurimme rakentuu.
Tänä vuonna Millogin työturvallisuustyössä verkostoidutaan entistä vahvemmin muiden työpaikkojen kanssa, sillä helmikuussa Millog liittyi osaksi Nollista eli Nolla tapaturmaa -foorumia. Kyseessä on suomalaisten yritysten vapaaehtoisesti muodostama verkosto, jonka tavoitteena on työturvallisuuden jatkuva parantaminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Foorumin toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.
Vuodesta 2003 toiminutta Nollis-verkostoa yhdistää tavoite nollasta tapaturmasta työpaikoilla. Käytännössä se tarkoittaa sitoutumista ja päättäväistä suhtautumista työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin kehittämiseen. Verkostoon kuuluu tänä päivänä jo yli 500 yritystä kymmeniltä eri toimialoilta.
Työturvallisuuspäällikkö Kimmo Salojoen mukaan Nollis toimii Millogin työturvallisuuden vertaiskehityksen ja -tuen alustana.
– Verkostoitumalla muiden työpaikkojen kanssa, voimme sparrata omaa työturvallisuustyötämme. Voimme jakaa verkostossa hyviä käytäntöjämme, mutta samalla saamme myös vinkkejä ja ideoita muilta, Salojoki sanoo.
Nolla tapaturmaa -foorumin johtaja Tiina-Mari Monni iloitsee Millogin liittymisestä mukaan verkostoon.
– Uusien jäsenten saaminen mukaan on meille aina suuri ilon aihe. On hienoa, että myös Millogin edustamalla toimialalla työturvallisuusasiat nähdään tärkeinä, ja on haluttu lähteä mukaan jakamaan ja saamaan hyviä käytäntöjä toisten kanssa. Toivotamme Millogin lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaan. Odotamme innolla, että pääsemme kuulemaan mitä Millogin työpaikalle kuuluu! Monni kertoo.
Nollis juhlistaa tänä vuonna 20. toimintavuottaan. Monnin mukaan työelämän kehittäminen kiinnostaa yhä useammalla työpaikalla, ja myös Nollikseen on liittynyt alkuvuoden aikana jo 20 uutta työpaikkaa.
– Nolla tapaturmaa -foorumiin ovat tervetulleita kaiken kokoiset työpaikat kaikilta toimialoilta. Uskomme, että kaikilla on annettavaa ja opittavaa toisilta yli toimialarajojen, Monni kannustaa.
Työturvallisuus Millogilla
- oikeanlaiset suojaimet työtehtävissä
- 6S -toimintamalli työympäristön organisoinnissa ja työmenetelmien standardoinnissa
- työympäristön turvallisuuden havainnointi turvallisuuskierroksilla
- työntekijöiden palkitseminen työturvallisuuden edistämisestä, kuten turvallisuuspoikkeamien havainnoinnista ja kehitysehdotuksista
- avoimuus sattuneista tapaturmista ja pyrkimys oppia yhdessä tapahtuneesta
- säännöllinen ja monikanavainen viestintä ja kampanjointi työpaikan ja työmatkojen turvallisuuteen liittyvistä ajankohtaisista asioista
- tiivis yhteistyö työterveyden ja vakuutusyhtiön kanssa
- tukea mielen hyvinvointiin työterveydestä ja Auntielta
- kattavat työkykyä edistävät toimet, kuten osaamisen kehittämiseen tähtäävät valmennukset ja palvelut sekä hyvinvointia ja terveyttä tukevat työsuhde-edut.