Millogin tytäryhtiön Millog Marine & Power Oy:n Vantaan yksikön päällikkö vaihtuu Harri Elosen jättäytyessä pois yhtiön toiminnasta. Huoltopäällikkönä Vantaalla aiemmin toiminut Petri Pekkanen aloitti yksikönpäällikön tehtävässä 1. maaliskuuta.
Millog Marine & Power Oy:n Vantaan yksikön johtaja Harri Elonen on jättäytyy pois yhtiön toiminnasta 31. maaliskuuta 2023 alkaen. Aiemmi huoltopäällikkönä toiminut Petri Pekkanen aloitti yksikönpäällikön toimessa maaliskuun 1. päivänä.
Millog Marine & Powerin toimitusjohtaja Janne Sirviö kertoo, että vaihto tehdään yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä.
– Päätös Harrin poisjäännistä tehtiin jo aiemmin, kun Laivakone Oy yhdistyi Millog Marine & Poweriin. Haluan kiittää Harria hänen arvokkaasta työpanoksestaan ja toivottaa Petrille onnea uusiin haasteisiin, hän sanoo.
Millog Marine & Powerin Vantaan yksikkö jatkaa pitkän historiansa aikana rakennetulla vankalla ammattiosaamisellaan asiakkaidensa palvelemista merenkulun ja teollisuuden kunnossapidon haasteissa.
– Olen ylpeä työyhteisöstämme – siitä tiimihengestä ja jatkuvasti kehittyvästä osaamisesta, joka on Harrin johdolla yhtiöön saavutettu. On kunnia johtaa yksikköä, jossa olemme työskennelleet tiiviissä yhteistyössä viimeiset seitsemän vuotta. Haluankin kiittää Harria kaikesta opastuksesta, jota olen häneltä Laivakoneen ja Millog Marine & Powerin vuosina saanut, Pekkanen kommentoi.
– Kiitän asiakkaita todella pitkästä ja antoisasta yhteistyöstä, ja tietenkin Millogia mielenkiintoisesta ja hienosta kokemuksesta. Annan kaiken tukeni Petrille hänen uudessa tehtävässään ja toivotan kaikille hyvää jatkoa, Elonen lisää.
Lisätiedot:
Janne Sirviö, toimitusjohtaja, Millog Marine & Power Oy, janne.sirvio@millog-mp.fi
Millog Marine & Power Oy syntyi vuonna 2022 kolmen kokeneen yrityksen – Western Shipyardin, Hämeen Dieselin ja Laivakoneen – halusta palvella asiakkaitaan entistä kokonaisvaltaisemmin. Yhdistyneillä yrityksillä on pitkä historia: Hämeen Diesel perustettiin vuonna 1966, Laivakone vuonna 1969 ja Western Shipyard vuonna 1994. Kolmen toisiaan täydentävän meritekniikan, teollisuuden ja moottorien asiantuntijayrityksen liitto mahdollistaa kokonaisvaltaisen yhden luukun palvelun, jonka avulla asiakkaat saavat tarvitsemansa huollon ja kunnossapidon palvelut joustavasti ja kustannustehokkaasti.