Rajavartiolaitos – Pitkään jatkunut yhteistyö ja hyvä suunnittelu takaavat nopeaa huoltoa Rajavartiolaitoksen aluksille

Millog Marine & Power huoltaa säännöllisesti Rajavartiolaitoksen partio- ja rannikkovartioveneitä sekä ulkovartiolaivoja.

Hyvän yhteistyön ansiosta esimerkiksi ulkovartiolaivojen telakoinnit sujuvat suunnitellusti ja aikataulussa.

Suomen Rajavartiolaitos on sisäministeriön alainen viranomainen, jonka päätehtäviä ovat rajavalvonta maarajoilla ja merialueilla sekä rajatarkastukset ylityspaikoilla. Lisäksi Rajavartiolaitos vastaa meripelastuksesta Suomen aluevesillä ja edistää merellisen ympäristön suojelua.

Millog Marine & Poweriin syyskuussa 2022 liittynyt Western Shipyard (WSY) on työskennellyt tiiviisti Rajavartiolaitoksen alusten parissa 2010-luvun alkupuolelta saakka. WSY telakoi ja huoltaa Rajavartiolaitoksen partio- ja rannikkovartioveneitä sekä ulkovartiolaivoja.

Prosessit hioutuvat jokaisen telakoinnin myötä

Pitkään jatkuneen yhteistyön ansiosta Rajavartiolaitoksen alusten huoltoprosessit ovat hioutuneet erittäin sujuviksi. Työntekijöiden vaihtuvuus Teijon telakalla on pientä, joten henkilökunta tuntee alusten tekniikan ja erityispiirteet hyvin.

– Avain onnistuneeseen kumppanuuteen on ennakointi ja suunnittelu. Tiedämme usein jopa puolitoista vuotta etukäteen huoltojen ajankohdat ja saamme työlistat Rajavartiolaitokselta hyvissä ajoin. Huolellisen valmistelun ja tuttujen tekijöiden ansiosta suunnitellut työt saadaan aina tehtyä telakoinnin aikana, Millog Marine & Powerin projektipäällikkö Kalle Pelli kertoo.

Tärkeää työtä tuttujen alusten parissa

Säännöllisten huoltotelakointien lisäksi WSY reagoi myös Rajavartiolaitoksen aluksilla akuutisti ilmaantuviin vikoihin ja tarpeisiin. Jatkuva viestintä rakentaa luottamusta ja tekee yhteistyöstä lähes saumatonta.

– Alukset ja niiden henkilökunta alkavat olla meille jo niin tuttuja, että kommunikaatio on erittäin vaivatonta. Rajavartiolaitoksella voidaan luottaa siihen, että teemme työt aina sovitusti ja totutulla korkealla laadulla, Pelli kertoo.

Rajavartiolaitos ei ole WSY:lle mikä tahansa asiakas.

– Uskon puhuvani koko telakan henkilökunnan puolesta, kun sanon, että on tärkeää ja merkitykselliseltä olla osana turvaamassa Suomen ulkorajavalvontaa ja toimintavarmuutta merillä, Kalle Pelli pohtii.

Kokonaisvaltaista kunnossapitoa uuden yhteistyön voimin

WSY on syyskuusta 2022 alkaen osa Millog Marine & Power Oy:ta yhdessä Hämeen Diesel Oy:n ja Laivakone Oy:n kanssa. Uusi yhtiö tarjoaa aiempaa kokonaisvaltaisempaa meri- ja moottoritekniikan kunnossapitoa sekä kenttähuoltoa.

– Marine & Power -yhdistyminen tuo meille sellaista moottori- ja konehuolto-osaamista, jota telakoilta ei useinkaan löydy. Yhteistyön myötä pystymme laajentamaan huolto- ja korjauspalveluitamme paremmin myös telakointijaksojen ulkopuolelle. Meillä on jatkossakin halu ja valmius vastata Rajavartiolaitoksen korkeisiin laatustandardeihin sekä laajentaa osaamistamme esimerkiksi öljyntorjuntakaluston kunnossapidossa, Pelli kertoo.

Kysy lisää!

Jukka Suvanto

Myyntipäällikkö

  • +358 (0)40 566 9431