Caruna – Valtakunnallinen palvelu ja laadukas huolto laskevat varavoiman kustannuksia

Sähkönjakelu on yhteiskunnan kannalta kriittistä toimintaa. Verkkoyhtiö Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä ylläpitää, kunnostaa ja rakentaa sähköverkkoa yli 700 000 asiakkaalle. Säänkestävä, älykäs sähköverkko on pohja tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa esimerkiksi liikenne sähköistyy ja digitaaliset palvelut kasvavat. Millog tuottaa Carunalle varavoimakoneiden kunnossapito- ja korjauspalveluita ja auttaa siten turvaamaan suomalaisten sähkönsaantia.

Caruna pyrkii pitämään toimitusvarmuuden mahdollisimman korkeana ja vikatilanteet lyhyinä. Sen vuoksi verkkoyhtiö tarvitsee varavoimakoneita ja vaatii niiltä toimintavarmuutta. Vaikka kone olisi seissyt vuoden tai pari, sen on tarpeen tullen toimittava. Tämän varmistamisessa Caruna luottaa Millogiin.

– Koneiden vikakorjauskustannuksemme ovat laskeneet viime vuosien aikana. Yksi merkittävä syy on Millogin laadukas huoltotoiminta. Aiemmin koneiden toimintavarmuus ei ollut yhtä hyvä kuin nykyään, vaan niihin tuli käyttäessä helposti vikoja. Nyt vikaantumistiheys on pienempi, kertoo Carunan käyttöasiantuntija Jan Strandberg.

– Kalustokannassamme on sekä vanhoja että uusia koneita. Millog saa vanhatkin koneet huollettua sellaiseen kuntoon, että ne toimivat luotettavasti.

varavoimakone yrityksen pihassa

Varavoimakoneiden kuntokartoitus

Varavoimakoneiden kuntokartoitus on kustannustehokas tapa lisätä tuotantosi varmuutta, ehkäistä katkoksia ja minimoida riskit.

Varavoimakoneiden vuosihuolto hoituu lähes itsestään

Kun yhteistyö vuonna 2015 alkoi, Millog auttoi Carunaa kartoittamaan kalustokannan ja määrittelemään, mitä koneita kannattaa ylläpitää. Yhtiöt rakensivat yhdessä säännöllisen huolto-ohjelman, jota Millog toteuttaa. Jan Strandberg vastaa Carunalla varavoimakoneista ja ylläpitää koneiden kuntotaulukkoa.

– Meillä itsellämme ei ole osaamista esimerkiksi moottoreista ja generaattoreista, joten tarvitsemme ammattilaiset samaan pöytään. Me kerromme, millainen ongelmamme on, ja Millog selvittää loput. Osaava kumppani tuo meille huolettomuutta – meidän ei tarvitse neuvoa milloglaisia, Strandberg sanoo.

”Me kerromme, millainen ongelmamme on, ja Millog selvittää loput. Osaava kumppani tuo meille huolettomuutta.”

Jan Strandberg, Caruna

Pitkä kumppanuus on mahdollistanut yhteistyön kehittämisen. Esimerkiksi tiedonvaihtoa on lisätty niin, että se on lähes reaaliaikaista ja kaikki pysyvät ajan tasalla.

– Vuosihuolto-ohjelma toimii hyvin. Minun ei tarvitse varata huoltoja, vaan Millogilta tulee tieto, kun on huollon aika. Vaivattomuus säästää minun työaikaani. Carunan näkökulmasta huoltotoiminta pyörii lähes itsekseen.

Caruna palvelee asiakkaita eri puolilla maata: niin runsasväkisessä Espoossa kuin harvaan asutuilla alueilla Koillismaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Suurin osa yhtiön varavoimakoneista on siirrettäviä.

– Koska meillä on varavoimakoneita Raaseporista Ranualle, valtakunnallinen kumppani on hyvä asia. Lisäksi Millogin toiminta ei ole merkkisidonnaista, vaan heillä on asiantuntemusta ja korjausosaamista kaikenlaisista koneista. Näistä syistä yksi kumppani riittää, toteaa Strandberg.

Kysy lisää

Markku Riekkola

Myyntipäällikkö, Viranomaiset ja Teollisuus

  • +358 (0)40 769 2130