Puolustusvoimien logistiikkalaitos on tehnyt lisätilauksen valonvahvistimista ja lasertähtäimistä Millogin tytäryhtiöltä Senop Oy:ltä. Kyseessä on merkittävä hankinta, joka on jatkoa vuosina 2020 ja 2021 toteutetuille pimeätoimintavälineiden hankinnoille.
Hankinnan myötä Puolustusvoimat kehittää edelleen taistelijoiden kykyä taistella pimeässä ja haastavissa näkyvyysolosuhteissa. Hankinnan arvonlisäveroton arvo on noin 24 miljoonaa euroa. Senop Oy toimittaa laitteet Puolustusvoimille vuosien 2023 ja 2024 aikana.
Tilaus käsittää valonvahvistimia (Senop EVA), johtajan lasertähtäimiä (Senop LUKE) ja taistelijan lasertähtäimiä (Senop LUKE). Kyseiset pimeätoimintavälineet on kehitetty yhdessä Puolustusvoimien kanssa ja kehitystyössä erityishuomio on ollut laitteiden suorituskyvyssä, käyttöergonomiassa, kestävyydessä ja keveydessä. Laitteiden kehitystyö vuosina 2019–2020 sisälsi vaativia kenttätestejä erittäin haastavissa olosuhteissa.
Valonvahvistimissa on hyödynnetty uusinta asfääri- ja komposiittiteknologiaa. Tämän vuoksi valonvahvistimista on saatu suorituskyvyltään huippuluokkaisia, kooltaan pieniä ja massaltaan erittäin keveitä. Taistelijan lasertähtäin on kestävä, yksinkertainen ja kevyt. Johtajan lasertähtäin on puolestaan erittäin monipuolinen ja monikäyttöinen laite. Senop LUKE johtajan lasertähtäin sisältää muun muassa näkyvän valon ja IR-alueen laserosoittimen sekä IR-valaisimen. Laitteiden energianhallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota ja kaikissa näissä laitteissa voidaan käyttää sekä AA- että CR123-virtalähteitä.
– Olemme erittäin ylpeitä voidessamme tukea Puolustusvoimien pimeätaistelukyvyn kehittämistä kokonaisvaltaisesti uusilla laitteilla ja suorituskyvyillä, toteaa Senop Oy:n toimitusjohtaja Aki Korhonen.
– Olemme pyrkineet tukemaan kenttätestausta ja laitteiden käyttöönottoa mahdollisimman laajasti teknisen tuen kautta. Yhteistyö ja avoin tiedonvaihto loppukäyttäjän tarpeista on Puolustusvoimien kanssa ollut saumatonta tässä hankkeessa, korostaa Korhonen.
Lisätietoja antaa: Toimitusjohtaja Aki Korhonen, puh. 020 734 3500 (vaihde), s-posti: aki.korhonen@senop.fi
Senop Oy on Millogin tytäryhtiö ja osa Patria-konsernia. Senop on edistyksellisten pimeänäköratkaisujen toimittaja ja tilannetietoisuuden ja vaikuttamisen mahdollistaja. Yhtiö tarjoaa vaativaan käyttöympäristöön suunniteltuja ja korkean suorituskyvyn omaavia pimeänäkölaitteita, älykkäitä sensoriteknologiapohjaisia ratkaisuja ja järjestelmäintegrointipalveluja sekä viranomaistahoille että teollisuuden ja tutkimuksen tarpeisiin. Senop tekee tiivistä yhteistyötä asiakkaidensa kanssa varmistaakseen tuotteiden toimivuuden äärimmäisissä olosuhteissa ympäri maailmaa. Tällä hetkellä Senop toimii Suomessa neljällä paikkakunnalla ja työllistää lähes 60 asiantuntijaa.