Senop Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Aki Korhonen

Aki Korhonen (DI) on nimitetty Millogin tytäryhtiö Senop Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 28.11.2018. Korhonen siirtyy Senopille Valmetilta, missä hän toimi analysaattoreista, mittauksista ja suorituskykypalveluista vastaavana johtajana. Akilla on pitkä kokemus kansainvälisen liiketoiminnan johtotehtävistä automaatioteollisuudessa.

Korhonen tulee mukaan Senopin toiminnan laajentuessa kansainvälisille markkinoille. Senopin kontti-integraatioliiketoiminta onkin jo tänään vahvasti kansainvälistä. Senop on lisäksi kehittänyt viimeisten vuosien aikana huipputeknologiaa olevien optoelektronisten tuotteiden portfolion muun muassa uuden sukupolven freeform-teknologiaa hyödyntävät valovahvistimet, maalinosoituslaitteet sekä hyperspektrikamera, joille löytyy markkinoita myös kansainvälisesti. Senop tuleekin uuden toimitusjohtajansa johdolla aktiivisesti kehittämään globaalia edustajaverkostoaan sekä edelleen tuoteportfoliotaan.

”Jatkossakin Senopin tärkein asiakas ja tuotekehityskumppani on Puolustusvoimat. Pitkään jatkunut tiivis yhteistyö Puolustusvoimien kanssa on ohjannut Senopia tuottamaan puolustus- ja turvallisuusalan käyttötarkoituksiin parhaiten soveltuvat tuotteet”, kertoo Senopin hallituksen puheenjohtaja Sami Pitkänen.

Aki Korhonen

 

Aki Korhosen mielestä Senopin huipputeknologia, tuotteiden luotettavuus ja laatu luovat vahvat edellytykset kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamiselle puolustus- ja turvallisuusalalla. Myyntiverkoston ja yhteistyökumppanuuksien rakentaminen sekä optroniikan uuden sukupolven ydinteknologian kehittäminen ovat prioriteettilistan kärkipaikoilla.

”Uskon kokemukseni kansainvälisestä liiketoiminnasta sekä korkeateknologisen tuoteyksikön johtamisesta edistävän Senopia asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa”, Korhonen toteaa.

”Kiitämme Senopin toimitusjohtaja Mika Rätyä hänen työpanoksestaan, joka on auttanut Senopia nousemaan nykyiselle tasolleen sekä edesauttanut siinä, että Senop tunnetaan luotettavana kumppanina, jolla on erikoisosaamista konttipohjaisten integrointi projektien läpiviemisessä sekä huipputeknologiset sensori- ja optroelektroniset tuotteet”, Pitkänen lisää.

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Senop Oy, Sami Pitkänen, puh. 040 504 6970, sami.pitkanen@millog.fi