Millogin järjestämissä huutokaupoissa myydään Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia aina vaatteista ja käyttötavaroista kalustoon asti.
Puolustusvoimien käytöstä poistetun materiaalin huutokaupat ovat joka vuosi odotettuja ja suosittuja tapahtumia. Keväisin ja syksyisin järjestettävät huutokaupat keräävät yleensä satoja kävijöitä Tampereen Kalkkuun. Mikäli poistettua materiaalia on riittävästi, saatetaan huutokauppoja järjestää Tampereen lisäksi myös muilla paikkakunnilla, kuten Tervolassa ja Turun Pansiossa.
Puolustusvoimien strategisena kumppanina Millog vastaa nykyisin huutokauppojen järjestämisestä.
Huutokaupassa myydään materiaalia aina vaatteista ja käyttötavaroista kalustoon asti. Huudettavat tavarat ovat usein nähtävälillä huutokauppa-alueella huutokaupan alkamista edeltävänä päivänä. Myös SA-kaupalla on huutokauppojen yhteydessä oma erillismyyntipisteensä.
Huutokaupattavan materiaalin hinta vaihtelee paljon: lapion tai työkaluja voi saada 5–10 eurolla, mutta hyväkuntoisesta ajoneuvosta saattaa joutua pulittamaan 30 000 euroa. Myös huudettavien tavaroiden kunto vaihtelee laidasta laitaan. Huutokauppamateriaali myydään aina romuksi merkittynä, koska tavaran jatkokäyttötarkoitusta ei voida määritellä.
Milloglainen Päivi Loimusalo on työskennellyt Kalkun huutokaupoissa jo yli 10 vuoden ajan. Hänen mukaansa tapahtumien runko muodostuu vakiokävijöistä, jotka kiertävät kaikki Puolustusvoimien käytöstä poistetun materiaalin huutokaupat vuodesta toiseen. Mielenkiintoisessa tapahtumassa riittää myös niin sanottuja tunnelman haistelijoitakin.
SA-kaupan esihenkilönä työskentelevän Petri Lundelinin mukaan perinteisimmät huutajat ovat kiinnostuneita erityisesti ajoneuvoista. Nykyään huutokaupoilta haetaan lisäksi materiaalia erilaisiin käsityö- tai taideprojekteihin. Yksi on kuitenkin varmaa – kaikki menee, mitä myytäväksi laitetaan.
– Tosi harvoin huutokaupoista jää mitään yli, Lundelin summaa.
”Bonuksena hernerokkaa”
Viimeksi huutokauppa järjestettiin Tampereen Kalkussa 11.–12. toukokuuta 2022. Harmaa, ajoittain sateinen kevätsää ei verottanut kävijämäärää. Suurin osa huutokauppaväestä kerääntyi tapahtumassa meklareiden ympärille kuuntelemaan hintoja ja huutamaan tuotteita. Laajalla alueella riitti kuitenkin kulkijoita ja ihmettelijöitä aina perimmäistä nurkkaa myöten.
Huudettavana oli jälleen monipuolinen kattaus Puolustusvoimien käyttötavaraa ja kalustoa – yhteensä huutoja oli lähes 600 kappaletta. Myynnissä oli esimerkiksi noin 70 erilaisia moottoriajoneuvoa, kuten kuorma-autoja, henkilöautoja, pakettiautoja ja moottoripyöriä. Lisäksi huudettavana oli korjaamokoneita, perävaunuja, kontteja sekä muuta kuljetus- ja korjaamoalan materiaalia.
Isä-poika-duo Tapani ja Teemu Piippo tutkaili huutokauppa-alueella mönkijöitä. Tapani Piipon mukaan mökille tarvittaisiin ennen kaikkea työmaakontti, jossa voisi säilyttää työkaluja ja pihatarvikkeita. Tarvetta olisi kuulemma myös peräkärrylle ja pakettiautotkin kiinnostivat. Lintujen valokuvauksen harrastajana Piippo pohti lisäksi maastokuvioisen takin hankkimista kuvausretkille.
– Täällä on kaikenlaisia mielenkiintoisia välineitä ja hintataso on kohdillaan. Bonuksena on tietysti hernerokka ja lettu kiertelyn päätteeksi, Tapani Piippo kertoi.
Huutokauppakävijöiden joukossa oli niin ikään Tapsa Hepo-oja, joka oli tullut etsimään soppatykkejä yrityskäyttöön. Hepo-oja kertoi ostaneensa soppatykkejä aiemminkin huutokaupasta. Huudettuna hintaa soppatykillä on ollut perinteisesti hintaa 2 500 euroa, kun uutena vastaava maksaisi lähes tuplasti.
– Myös moottorikelkat kiinnostavat. Armeijan tavarat ovat oman kokemukseni mukaan olleet aina hyvässä kunnossa ja hyvin huollettuja. Tämä on muutenkin kiva tapahtuma ja tänne voi tulla matalalla kynnyksellä, Hepo-oja tuumasi.