Tuemme nuorten hyvinvointia koronaepidemian keskellä

Koronakriisi uhkaa lisätä eriarvoisuutta lasten ja nuorten keskuudessa. Millog lahjoitti 3 000 euroa Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalolle, joka tukee nuoria ja heidän perheitään muun muassa yksinäisyyteen, itsenäistymiseen, itsetuntoon, syrjäytymiseen ja vanhemmuuteen liittyvissä ongelmatilanteissa.

Valtioneuvoston raportti lapsen oikeuksien toteutumisesta koronakriisin yhteydessä on tuonut esille koronakriisin vakavat vaikutukset lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi Millog päätti lahjoittaa joulutervehdyksiin varatun rahan nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiseen. 3 000 euron lahjoitus kohdistettiin Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalolle Tampereella.

– Haluamme toteuttaa yhteiskunnallista vastuutamme tässäkin tilanteessa. Koronakriisin aikana SPR panostaa nuorten sekä vanhemmuuden tukemiseen erityisesti verkossa, joten toiminta-alue ulottuu myös Pirkanmaan ulkopuolelle, Millogin toimitusjohtaja Sami Pitkänen kertoo.

Tampereen turvatalon johtaja, Mari Uusi-Niemi kertoo, että kevään etäopetusjaksolla osa nuorista jäi jälkeen ilman normaalia yhteisön ja opettajan tukea. Tämä aiheutti myös ristiriitoja monissa kodeissa, missä vanhemmilla oli esimerkiksi voimavarat vähissä.

– Korona on tuonut eriasteisia ongelmia kaikenlaisiin perheisiin. Nuoruudessa pitäisi sattua ja tapahtua, joten nuorten harrastusten ja muun sosiaalisen toiminnan keskeyttäminen on lisännyt ahdistusta ja yksinäisyyttä. Nyt ehkä vielä jaksetaan tsempata, mutta uskon, että avuntarve tulee kasvamaan. Mistä löydämme ne apua tarvitsevat, jotka eivät jaksa hakea apua? Uusi-Niemi pohtii.

SPR pyrkii tavoittamaan nuoret vapaaehtoisuuteen perustuvilla palveluillaan, joista apua saa nopeasti. Nuori tai vanhempi voi varata keskusteluaikoja Suhteellista-verkkopalveluun, missä tukea videoyhteyden välityksellä antavat kriisi- ja perhetyön asiantuntijat. Apua saa myös MIELI ry:n ja SPR:n koordinoimasta Sekasin-chatista, jossa nuori voi keskustella anonyymisti luotettavan aikuisen kanssa, mistä tahansa mieltä painavasta asiasta. Nuorten turvatalot tarjoavat myös poikkeusoloissa turvallisen yösijan tilapäistä majoitusta tarvitseville nuorille. Korona-aikana ryhmätoimintaa, kuten erilaisia taide- ja ruuanlaittoryhmiä on jouduttu miettimään uusiksi.

– Elämän perusasiat ovat tärkeitä, ja pyrimme aktiivisen toiminnan mallin kautta näyttämään, että kun on voimavaroja ja halua auttaa, voi tehdä mitä vaan. Solidaarisuusjoukko, joka tekee hyvää muille, on tavannut nytkin digialustalla. Osa nuorista on rakentanut muille pakohuonepeliä, Uusi-Niemi lisää.

Uusi-Niemen mukaan kaikki, niin tavara- kuin rahalahjoitukset, ovat merkityksellisiä Nuorten turvatalon toiminnalle.

– On upeaa, että yritykset kantavat sosiaalista vastuutaan ja haluavat tukea järjestötoimijoita. Nuorten hyvinvoinnin tukeminen kertoo siitä, että elämme samassa yhteiskunnassa, vaikka yrityksen toimiala ei suoraan sosiaali- ja terveysalaan liittyisikään. Voimme myös yritysten kanssa miettiä erilaisia yhteistyötapoja, joilla voimme auttaa nuoria pääsemään elämässä eteenpäin.