Millog-yhtiöt huolehtii koronaturvallisuudesta jakamalla kotitestejä ja maskeja henkilöstölle

Millog-yhtiöt jakaa henkilöstölle maskien lisäksi nyt myös kotona tehtäviä koronavirustestejä.
Millog-yhtiöt jakaa henkilöstölle maskien lisäksi nyt myös kotona tehtäviä koronavirustestejä.

Pandemian alkuvaiheilta lähtien Millog on antanut henkilöstölle maskeja myös vapaa-ajalla suojautumista varten. Nyt yhtiöperheen henkilöstölle jaetaan testipaketteja mahdollista kotona tehtävää koronavirustestiä varten. Näillä toimilla Millog-yhtiöt pyrkii estämään tartuntojen leviämistä ja turvaamaan yhteiskunnan toimintakykyä ja huoltovarmuutta.

Millog-yhtiöt päätti alkaa jakaa henkilöstölle koronavirustestipaketteja kotikäyttöön, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli kotona tehtäviä koronatestejä flunssaoireiden ilmaantuessa. Koronatartuntojen määrä on kasvanut merkittävästi viime viikkojen aikana, joten toimia tarvitaan ihmisten ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.

– Meillä on vahva halu toimia yhteiskuntavastuullisesti, auttaa suojaamaan väestöä tartunnoilta sekä turvata huoltovarmuutta ja palveluiden jatkuvuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi tarjoamme henkilöstöllemme nyt myös kotitestejä, Millogin toimitusjohtaja Sami Pitkänen kertoo.
Millogilla on pandemian alkuvaiheesta lähtien jaettu kirurgisia maskeja työntekijöille myös vapaa-ajalla suojautumista varten. Tätä käytäntöä jatketaan edelleen.

– Henkilöstömme saa kotitestien käyttöön yksityiskohtaiset ohjeet valmiusorganisaatioltamme. Toivottavasti pystymme näillä toimilla auttamaan ja osaltamme estämään tartuntojen leviämistä, Pitkänen lisää.