Turvallisuusympäristön muutokset edellyttävät tiivistä yhteistyötä yhteiskunnan turvallisuuskriittisten toimijoiden välillä. Nyt solmittu yhteistyösopimus VTT:n ja Millogin välillä auttaa vahvistamaan puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämistä sekä valjastaa siviiliyhteiskunnan skaalautuvan toimittajaverkoston tukemaan yhteiskunnan toimintaa eri tilanteissa.
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimitusjohtaja Kalle Härkki ja Millog Oy:n toimitusjohtaja Janne Tarvainen allekirjoittivat 7. marraskuuta yhteistyösopimuksen, jolla VTT ja Millog sitoutuvat edistämään innovointia puolustusalalla. Tavoitteena on tukea puolustussektorin tutkimus-, kehitys-, ja innovointitoimintaa (TKI) niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Yhdessä pyritään kehittämään ratkaisuja, jotka ylläpitävät ja vahvistavat yhteiskunnan turvallisuutta.
Sekä VTT että Millog ovat mukana useissa puolustusalan kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa ja ekosysteemeissä. Sopimus auttaa myös yhdessä tukemaan innovaatiotoimintaa näissä verkostoissa ja ekosysteemeissä entistä paremmin.
Turvallisuusympäristön muutokset edellyttävät tiivistä yhteistyötä yhteiskunnan turvallisuuskriittisten toimijoiden välillä. On tärkeää, että innovatiivisia suorituskykyjä tuotetaan ketterästi puolustussektorin käyttöön – niin nykyisiä teknologioita, uusia innovaatioita kuin erilaisia kaksikäyttöteknologioita hyödyntäen. VTT:n ja Millogin yhteistyöllä on mahdollista tuottaa puolustusvoimille merkittävää tukea vahvistamalla suorituskykyjen kehitystä sekä tuomalla siviiliyhteiskunnan skaalautuvan toimittajaverkoston tukemaan toimintaa eri tilanteissa.
– VTT:n monialainen tutkimus- ja kehitysosaaminen, tutkimusympäristöt, innovaatiotoiminta ja laajat yhteistyöverkostot auttavat yrityksiä kehittämään entistä kilpailukykyisempiä tuotteita, ja jalostamme yhä useampia innovaatioita myös puolustussektorin käyttöön. Yhdessä vahvistamme kansallista suorituskykyä ja tiivistämme lisäksi koko toimialan yhteistyötä, toteaa Härkki.
– Olemme tunnistaneet tarpeen tukea uusien teknologioiden ja innovaatioiden ketterää kehitystä ja käyttöönottoa. Solmittu sopimus tukee tavoitettamme yhdistämällä VTT:n teknologiaosaamisen ja laajan tutkimusyhteisön sekä Millogin puolustusmateriaaliosaamisen ja teolliset verkostot, Tarvainen sanoo.
Lisätiedot:
Sauli Eloranta, puolustusteknologioihin liittyvän toiminnan johtaja, VTT
[email protected], puh. 040 580 8664
Janne Tarvainen, toimitusjohtaja, Millog Oy
[email protected], puh. 040 518 4974
Millog Oy on Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani ja erikoistunut viranomaisten ja yritysten huoltovarmuuden turvaamiseen sekä kokonaisvaltaiseen elinkaarenhallintaan. Palveluihimme sisältyvät muun muassa teknisten järjestelmien elinjaksosuunnittelu ja -päivitykset, kyberturvallisuus, varaosahankinta, logistiikka- ja varastointipalvelut sekä jälkikäsittely. www.millog.fi
VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla – ajattelemme beyond the obvious. Meillä on yli 80 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat. www.vttresearch.com/fi
VTT – beyond the obvious