Millog on vastuullinen työnantaja nuorille. Tarjoamme jälleen tulevana kesänä kymmeniä kesätyöpaikkoja eri puolilla Suomea. Haku Suomen huikeimpaan kesäduuniin on auki 9.1.–5.2.2023.
Millog on tänäkin vuonna mukana Oikotie Työpaikkojen Vastuullinen kesäduuni -yhteisössä ja olemme sitoutuneet olemaan vastuullinen kesätyöpaikka nuorille.
Työllistämme vuosittain kymmeniä nuoria ammattikoululaisista korkeakouluopiskelijoihin toimipaikoillamme eri puolilla Suomea. Monelle nuorelle kesätyö Millogilla on ensikosketus työelämään ja haluamme, että kesätyöstä jää nuorelle hyvät muistot. Vuonna 2022 saavutimme tämän tavoitteen hienosti, sillä 100 prosenttia kesätyöntekijöistämme suositteli Millogia työpaikkana kesän päätteeksi järjestetyssä palautekyselyssä!
Hyvä kesätyökokemus alkaa jo työnhausta. Panostamme siihen, että Millogille hakeminen on selkeää ja läpinäkyvää. Kesätyötä haetaan sähköisellä hakemuksella järjestelmässämme. Jokaisessa työpaikkailmoituksessa kerrotaan nimetty henkilö, johon voi olla yhteydessä, mikäli hakija kaipaa lisätietoja haettavana olevasta työpaikasta tai hakuprosessista.
Kesätyöntekijämme rekrytoidaan aina tarkkaan mietittyyn tarpeeseen.
Kerromme työpaikkailmoituksissamme avoimesti palkkahaarukan, jonka mukaan työntekijän palkka määrittyy. Kesätöissä palkka perustuu teknologiateollisuuden työehtosopimukseen. Korkeakouluopiskelijoiden palkan määrityksessä otetaan huomioon opinnoissa kertyneet opintopisteet. Lisäksi palkan määrittelyssä otetaan huomioon toimen tai työtehtävän laajuus ja vaativuus sekä henkilön taidot, tiedot, aikaisempi kokemus ja muut vahvuudet.
Kesätyöhaun päätyttyä helmikuussa toimipaikkojen esihenkilöt käyvät läpi työhakemukset ja valitsevat työhaastatteluun kutsuttavat työnhakijat. Haastatteluun valittuihin otetaan yhteyttä puhelimitse. Kesätyöntekijävalinnat ovat valmiita maaliskuun loppuun mennessä. Valituille henkilöille tehdään vielä ennen kesätyön alkamista työsopimus ja turvallisuusselvitys. Kesän päätteeksi työntekijämme saavat työtodistuksen.
Kesätyöntekijämme rekrytoidaan aina tarkkaan mietittyyn tarpeeseen. Se tarkoittaa sitä, että työtehtävät ovat mielekkäitä ja työssä pääsee kartuttamaan työkokemusta ja kehittymään.
Kesätyöntekijät ovat tasa-arvoisia milloglaisia.
Kaikki työntekijämme saavat perehdytyksen työhönsä ja työpaikan pelisääntöihin. Jokaisella kesätyöntekijällä on myös nimetty työhönopastaja, joka auttaa kaikissa kysymyksissä kesän ajan. Meillä Millogilla satsataan työturvallisuuteen ja toimintatapojen kehittämiseen. Kesätyöntekijämme saavat hyvän perehdytyksen työturvallisuuden periaatteistamme ja tavoistamme.
Millogilla kesätyöntekijät ovat tasa-arvoisia milloglaisia, joiden panos työmme onnistumisessa on tärkeää. Panostamme reiluun työyhteisöön ja työkulttuuriin sekä henkilöstömme hyvinvointiin. Kannustamme jokaista olemaan oma itsensä ja meillä on nollatoleranssi kaikenlaiselle epäasialliselle kohtelulle.
Tarjoamme myös kesätyöntekijöillemme erilaisia joustoja, kuten liukuvaa työaikaa ja etänä sekä toimipaikalla tehtävää hybridityön mahdollisuutta sellaisissa tehtävissä, joissa ne ovat mahdollista toteuttaa.
Lopuksi – olit sitten työelämäsi alussa tai jo kokemusta kartuttanut – meillä kesätyössä pärjää reippaalla asenteella ja halulla oppia uutta! Meillä kaveria ei jätetä, vaan työskentelemme tiiminä ja onnistumme yhdessä. Tutustu siis avoimiin tehtäviimme ja laita rohkeasti kesätyöhakemuksesi tulemaan.
Vastuullisen kesäduunin periaatteet:
- Kunnioitamme työnhakijaa
- Perehdytämme työhön kunnolla
- Esihenkilömme ovat työntekijöitä varten
- Tarjoamamme työ on merkityksellistä, jossa saa kehittyä
- Puutumme syrjivään kohteluun heti
- Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista
- Maksamme kohtuullista palkkaa