Hae Suomen huikeimpaan kesäduuniin!

Tarjoamme kesään elämyksiä, joita et muualta saa – Meillä pääset tekemään huikeita hommia huippuosaajien kanssa. Miltä kuulostaisi kesätyö teollisuuden, infran ja liikenteen tai maanpuolustuksen ja viranomaistoiminnan parissa? Hae meille kesäduuniin! Vuoden 2023 kesätyöpaikat tulevat hakuun tammikuussa.

Tarjoamme kesätyöntekijöille elämyksiä ympäri Suomea

Meille Millog-yhtiöissä on tärkeää, että kesätyöntekijät viihtyvät työssään. Kesäduuni on monille ensikosketus työelämään, ja haluamme tehdä kokemuksesta ikimuistoisen. Millog-yhtiöt rekrytoi jälleen ensi vuonna sekä ammatti- että korkeakouluista kymmeniä kesätyöntekijöitä eri puolille Suomea. Kesätyöhakumme aukeaa tammikuussa 2023.

Lupaamme, että pääset kehittämään ammattitaitoasi monipuolisesti sekä tekemään mielekkäitä ja vaihtelevia työtehtäviä, josta saat myös hyödyllistä kokemusta tulevaisuuttasi varten. Voit työskennellä esimerkiksi varastotehtävissä tai teknisten asennus-, huolto- ja kunnossapitotehtävien parissa. Saatatpa ehkä päätyä jopa panssarivaunun kyytiin, kuten vaikkapa kesätyöntekijämme Väinö!

Tehtävä Paikkakunta Haku päättyy

Tukenasi ovat aina kokeneet työkaverisi

Usein kesätyö on alku pidempään urapolkuun Millog-yhtiöissä, ja moni nykyinen milloglainen onkin aloittanut uransa kesätyön tai harjoittelun kautta. Meillä kaveria ei jätetä, vaan työskentelemme tiiminä ja työkavereiden puoleen voi aina kääntyä.

Kokeneet työkaverisi opastavat uusissa työtehtävissä ja työkalujen käytössä sekä auttavat mielellään kaikissa kysymyksissäsi.

Mitä toivomme kesätyönhakijalta?

Meillä kesätöissä alkuun pääse reippaalla asenteella ja halulla oppia uutta. Tarjoamme eniten kesätyöpaikkoja ammattioppilaitosten ja korkeakoulujen teknisten alojen opiskelijoille. Myös muiden alojen opiskelijoiden kannattaa seurata kesätyöilmoituksiamme.

Koska haluamme, että kesätyöstä jää mahdollisimman hyvät muistot, olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.

Näin haet Suomen huikeinta kesäduunia

Usein kysytyt kysymykset

Saanko työsopimuksen ja -todistuksen?

Ennen kuin aloitat työsi Millogilla allekirjoitamme yhdessä kirjallisen työsopimuksen. Sopimuksessa määritellään muun muassa palkkaus, työaika sekä muita tärkeitä työsuhteen ehtoja.

Kesätyön päättyessä saat työtodistuksen, jonka avulla on helppo kertoa esimerkiksi uudelle työnantajalle, missä, milloin ja millaisissa tehtävissä olet aiemmin työskennellyt.

Onko minulla koeaika?

Työsopimuksessa työntekijä ja työnantaja voivat sopia koeajasta, jonka tarkoituksena on varmistaa, että työsuhde vastaa molempien odotuksia.

Koeaika voi olla puolet määräaikaisen työsuhteen kestosta, mutta kuitenkin enintään kuusi (6) kuukautta. Sen aikana joko työntekijä tai työnantaja voi purkaa työsuhteen päättymään välittömästi.

Miten perehdytys tapahtuu?

Kesätyöntekijänä olet aina oikeutettu huolelliseen perehdytykseen. Sen aikana tutustut uusiin työtehtäviin, työvälineiden oikeaan käyttöön ja turvallisiin työtapoihin. Samalla opit tuntemaan uuden työpaikkasi ihmiset, tavat ja kulttuurin.

Vaikka päävastuu perehdytyksestä on esihenkilölläsi, kannattaa myös itse olla rohkeasti oma-aloitteinen, esittää kysymyksiä ja kirjoittaa asioita muistiin, ettei mitään tärkeää pääse unohtumaan. Toivomme myös, että tuot rakentavasti esiin omia huomioita ja kehittämisideoitasi.

Millainen työaikani on?

Kesätyöntekijöiden työaika on 7,5 h tai 8 h päivässä riippuen noudatettavasta työehtosopimuksesta. Työpäivässä on lisäksi aina 30 minuutin lounastauko, jota ei lasketa työajaksi.

Haluamme, että työntekijämme voivat ja jaksavat hyvin. Siksi työpaikkojemme ruokalassa tarjoillaan joka päivä työnantajan tukema terveellinen lounas.

Miten palkka ja vuosiloma määräytyvät?

Kesätyöntekijöiden palkka maksetaan kerran kuukaudessa ja palkkalaskelma tulee ensisijaisesti sähköisesti verkkopankkiisi. Palkanmaksua varten henkilöstöassistenttimme pyytää sinua toimittamaan verokortin ja tilinumeron.

Vuosiloma määräytyy vuosilomalain mukaisesti ja sitä kertyy 2 arkipäivää jokaiselta lomaan oikeuttavalta kuukaudelta.

Onko työni turvallista ja vastuullista?

Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä. Käytämme aina asianmukaisia työvälineitä, suojavaatetusta ja henkilökohtaisia suojaimia, jotka saat ensimmäisenä työpäivänäsi.
Lajittelemme myös jätteet ja kierrätämme ne ohjeiden mukaan.

Esihenkilösi, työkaverit sekä työ- ja suojelupäällikkö opastavat sinua kaikissa työturvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Onko työni luottamuksellista?

Koska työntekijöidemme luotettavuus on tärkeä osa asiakkaidemme ja milloglaisten turvallisuutta, kaikilta työntekijöiltämme edellytetään Suojelupoliisin hyväksymää turvallisuusselvitystä ja puhdasta huumetestiä. Selvitykset voivat kestää jopa muutaman kuukauden, joten olethan hakuasioissa ajoissa liikenteessä.

Lisäksi allekirjoitamme kanssasi vaitiolovakuutuksen, jossa lupaamme, ettemme paljasta työsuhteen aikana tietoon saamiamme luottamuksellisia asioita työyhteisön ulkopuolelle. Jokaisella milloglaisella on myös oma henkilökortti, jota pidetään näkyvissä aina ollessamme työpaikalla.